
Ikaalisissa toimiva Jyllin Kodit Oy on säätiöomisteinen hoiva-alan organisaatio, joka on rakentanut toimintansa lähimmäisvastuun periaatteille. Arvot näkyvät arjessa aidon välittämisen, suvaitsevaisuuden ja yksilön arvostamisen kautta – niin asukkaiden, läheisten kuin työntekijöidenkin suuntaan.
Kumppanuus, joka perustuu luottamukseen
Jyllin Kotien toimitusjohtaja Pirjo Berg näkee talousjohtamisen vahvistavana osana kokonaisjohtamista. Taloudellisen datan tuottaminen eri muodoissa auttaa ymmärtämään organisaation toimintaa ja tarjoaa välineitä tulevaisuuden suunnitteluun. Talousluvut ja skenaariot eivät ole vain numeroita, vaan työkaluja, joiden avulla voidaan viedä asioita käytäntöön. ”Hyvä talousjohtaminen rauhoittaa johtamisen kokonaisuutta ja antaa vahvuutta viedä asioita käytäntöön”, Pirjo kuvaa.
Yhteistyö Solutin kanssa alkoi olemassa olevasta luottamuksesta. Talousjohtamisen kumppaniksi valittiin Solut Oy, koska Jani Kivelä tunnettiin jo entuudestaan ja hänen ammattitaitoonsa luotettiin. Organisaatiossa on eletty kasvun ja muutoksen keskellä ja näihin on saatu vahvaa tukea.
Vaikka yhteistyö on jatkunut vasta vuoden verran, sen vaikutukset ovat olleet konkreettisia: yhtiössä otettiin käyttöön kassavirtalaskelma ja talouden seurantaa ja ennustamista on kehitetty laajemminkin. Taloushallinto-ohjelmiston kustannukset on kilpailutettu ja lisäksi on kehitetty apuvälineitä asuntojen vuokratason määrittämiseen. Myös valittujen kustannuspaikkojen kannattavuutta on seurattu tarkemmin ja yhtiön hallintoon on tehty alustava riskikartoitus. Tässä joitakin esimerkkejä, joita yhteistyö on mahdollistanut.
Monipuoliset palvelut – säätiö turvaa jatkuvuuden
Jyllin Kodit yhdistää vahvan arvopohjan ja erityisosaamisen monipuolisiin hoivapalveluihin. Organisaatiolla on osaamista muistisairaiden, mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden hoidossa sekä kuntoutuksessa ja saattohoidossa. Palvelut kattavat ympärivuorokautisen asumisen, kotihoidon, kuntoutuksen ja ravintolapalvelut ja ne tukevat ikäihmisten itsenäistä ja mielekästä arkea Ikaalisten keskustassa ja yhteisökodeissa.
Asukkaiden arki rakentuu turvallisuuden, yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden varaan. Jokaisella on omahoitaja, ja läheiset osallistuvat arkeen ilman vierailuaikarajoituksia. Hoitoa kehitetään jatkuvasti, ja henkilöstön koulutusta tuetaan. Työntekijöille tarjotaan vapautta, vastuuta ja perhemyönteinen työympäristö. Yhteistyökumppaneille Jyllin Kodit tarjoaa tiloja ja osallistuu hankkeisiin.
Taustalla toimii 60-vuotias Jalmari Jyllin Säätiö, joka edistää vanhustyötä alueellisesti ja tekee yhteistyötä oppilaitosten kanssa. Säätiö tuo toimintaan jatkuvuutta ja vakautta – suunnittelun lähtökohtana on aina ikäihminen itse.
Yhteistyö tuo kokonaisvaltaista tukea
Kun Jyllin Kodit valitsi Solutin kumppanikseen, valinta perustui tarpeeseen saada talouden hallintaan selkeyttä ja tukea. Yhteistyö on jo nyt osoittanut, että oikean kumppanin kanssa pienetkin asiat voivat tuoda suurta lisäarvoa, ja suuret muutokset voidaan kohdata hallitusti. Janilla on kokemusta kolmannen ja julkisen sektorin toiminnasta laajemminkin. Se, yhdistettynä yritysmaailman osaamiseen, on ollut tässä pestissä vahvuus.
Jani Kivelä kuvaa yhteistyötä omasta näkökulmastaan näin: ”Olen nauttinut kokonaisvaltaisesta työskentelyotteesta, jonka Pirjo on mahdollistanut. Aina ei suinkaan keskustella vain talousdatasta vaan liiketoiminnan kehittämisestä laajemminkin”, Jani kertoo ja jatkaa: ”Vaikka organisaatio oli minulle tuttu jo entuudestaan hallitustyöskentelyn tiimoilta, on ollut hienoa päästä näkemään toiminta myös operatiiviselta puolelta ja tuoda lisäarvoa erilaisessa roolissa.”
Muutoksia on yhä luvassa: yhtiön toimitusjohtaja vaihtuu alkuvuodesta Pirjo Bergin eläköityessä. Uusi toimitusjohtaja tuo tullessaan jälleen uusia näkökulmia ja varmasti myös uutta kehitettävää!
Lisätiedot: Pirjo Berg pirjo.berg@jyllinkodit.fi ja Jani Kivelä jani.kivela@solut.fi
Tutustu lisää yhtiöihin Jyllin Kodit ja Solut niiden verkkosivuilla tai seuraa somessa!