Solut

Solut tarjoaa taloushallinto- ja yrityskehityspalveluita samalta luukulta, helposti ja kustannustehokkaasti.

Eromme muihin toimijoihin on se, että me katsomme yhtiön tilannetta aina kokonaisvaltaisesti, yrittäjän näkövinkkelistä, koska olemme itse yrittäjiä ja ymmärrämme pelikentän laajuuden: yrittäjän täytyy olla todellinen supersankari selvitäkseen kaikista velvoitteista ja osaamisvaateista!

Halusimme siksi luoda sellaisen palvelun, jota olisimme itse olleet vailla työuramme ja yrittäjyyden alkutaipaleella. Olemme kokeneet monen kanssayrittäjän tavoin, että kun kokonaisvaltainen taustatuki uupuu, ostetun palvelun osaset jäävät helposti irrallisiksi toisistaan eikä kukaan katso kokonaisuutta – me katsomme.

Asiakaspalvelu

Vain pitkäjänteinen työ kantaa hedelmää ja asiakkaiden tarpeet kohdattava nöyrästi. Olemme toimineet kolme vuotta ja meille tulleet asiakkaat kulkevat yhä kanssamme. Meille se on paras palaute.

Saat meidän kiinni joustavasti ja suorasta numerosta. Palvelemme monikanavaisesti tavalla, joka on sinulle luontevin. Yrittäjinä emme tuijota virka-aikoja, vaan pyrimme vastaamaan myös iltaisin.

Asiakas tietää, mitä tarvitsee – me teemme parhaamme mahdollistaaksemme sen, että sinä voit paneutua työssäsi oleelliseen, tuloksen tekemiseen. Mikä parasta, kun työpäivä on ohi, voit keskittyä siihen tärkeimpään: perheeseen, ystäviin ja omaan hyvinvointiin.

Palvelualueemme

Me Solutissa toimimme etänä kotikonttoreilta käsin sekä Nokialla, Ylöjärvellä, Tampereella että Ikaalisissa. Asiakkaamme ovat pääosin Pirkanmaalta, mutta sähköisten palvelujen ollessa käytössä, toimialueemme on koko Suomi.

Paperikirjanpidossa olevat asiakkaamme voivat olla myös etäämmältä, silloin tositteita tulee postittaa tai skannata, mutta lähialueen asiakkailta olemme ehtiessämme myös noutaneet tositteet. Palavereja sovimme asiakkaalle sopivaan paikkaan tai pidämme ne etäyhteyksin.

Mitä se maksaa?

Tarjous räätälöidään aina tapauskohtaisesti ja palvelusta riippuen. Yrityskehittämisen ollessa kyseessä kauttamme on kuitenkin mahdollista päästä kiinni myös erilaisiin tukiin, joten aina palvelumme ei maksa paljonkaan. Kysy lisää!

Tilitoimistopalvelut

Talouskonsultointi

Yrityskehitys

Asiakastarinat

Jokaiselle jotakin Aidalta

Jokaiselle jotakin Aidalta

Nokian kaupungin uuden karhea pääkirjasto Virta valmistui juuri koronapandemian alla ja sen vuoksi varsinaisia avajaisia päästiin viettämään vasta vuotta myöhemmin. Samaan aikaan yrittäjä Aida Mlivic löysi paikkansa kirjastosta ja perusti vuonna 2021...

lue lisää
Ammattikuvaaja tietää, mitä tekee

Ammattikuvaaja tietää, mitä tekee

Katri Paananen Photography tarjoaa valokuvauspalveluita yksityishenkilöille ja jonkun verran myös yrityksille. Katri valokuvaa lapsi- ja perhekuvia, henkilökuvia aina passikuvista potretteihin, häitä ja muita perhejuhlia sekä tapahtumia. Yritysten tarpeisiin tuotetaan...

lue lisää
Valley-brändille kasvua lemmikkituotteista

Valley-brändille kasvua lemmikkituotteista

Kuvassa Janne Kouvo sekä petejä testaamassa Johanna Matikka ja Jannen poika Elias Kouvo, joka myös työskentelee yhtiössä Lemmikkien pedit nousivat jälleen Kotilaakson valikoimiin yhteistyössä Solut Oy:n kanssa. Karvaisten kavereiden unet tyylikkäillä makuualustoilla...

lue lisää

Yhteistyössä

SOLUT OY

044 7315 366
hallinto@solut.fi

Työskentelemme etänä
Nokialla ja Ikaalisissa

Y-tunnus 3127296-5

Verkkolaskuosoite:
003731272965
Operaattori: Apix Messaging Oy (003723327487)

Paperipostin lähetysosoite:
Viholanranta 1
37120 Nokia

Seuraa meitä